Matkustus on ollut hyvin suuri osa perheessäni lapsesta asti joten ei ole sattumaa että olen päätynyt reissaamaan jo hyvin paljon nuoresta pitäen. Ehkä tärkein oppi mitä äitini minulle antoi lapsena oli se että kun on nuori pitää reissata paljon, koska vanhana ei jaksa enää ja paikkaansaha se piti. Reissuni olen tehnyt aina todella pienellä budjetilla, joka on mahdollistanut sen että olen nähnyt aina todellista elämää paikan päällä. Mutta myös vapaaehtoistyö on näin ollen ollut iso osa elämääni, joka mahdollisti reissuilla elämisen sillä että sai ruuan ja katon pään päälle, myös tavan tutustua paikkoihin paikallisten näkökulmasta.
Toisena kotimaanani pidän Brasiliaa, mutta paljon olen myös Afrikan mantereella viihtynyt
Ei siis lienee sattumaa että ammatissani pystyn myös mahdollistamaan maailman matkaamisen. Mutta ei lienee sattumaa sekään että reissaamista omintakeisesti on oppinut rakastamaan kun isäni on asunut pitkin eurooppaa ja afrikkaa. Äitini myös tehden vapaaehtoistyötä Brasiliassa.
Sanonkin että matkustaminen on veren perimää ja olen myös miettinyt liekkö romani taustaisella ukillani on tähän ollut vaikutusta. Varsinkin kun vankkurilla matkustus on ollut yksi suurimmista unelmistani.
Reissuiltani ei ole tarinat loppuneet kesken
Ehkä vaikuttavana asiana on ollut se että kun pienellä budjetilla matkustaa ja ei tunne ketään mistään alunperin niin sattuu ja tapahtuu. Niin kuin hyvä ystäväni arpoi joskus matka ”onneani” että mistä se siintää niin oli tullut siihen loppu tulemaan että tekevälle sattuu. Ja näinhän se on. Jos ei koskaan uskalla poistua kotoontaan niin tuskin sitä mitää hirveästi kokee ja näkee.
Kuulen usein myös kuinka rohkea olen kun uskallan matkata, ehkä sen takia kun naisena yksin matkaan. En ole koskaan sitä oikein ymmärtänyt. Oma hyveeni ja paheeni on se etten liikaa mieti mitä teen. Huomaan vasta tilanteessa että mitä oikeasti olen mennyt tekemään. Pää asiassa siitä on seurannut hyvää matkallani ja se on tutustuttanut minut ihmisiin joihin en muuten tutustuisi. Pidän sitä rikkautena. Mutta en koe olevani sen suuremmin rohkea nainen. Minulla on vaan suuri halu elää ja kokea kaikkea tällä planeetalla ollessani. Myös jakaa pala itsestäni muille ja tieto taidostani. Ehkäpä se toinen ihminen joka ei koskaan matkustanut mihinkään törmää minuun reisullani ja saa näin elää hetken seikkailussa mukana, myös tarinoissani, miten kaunis ajatus.
Olen pidemmän aikaa viettänyt hiljaiseloa reissaamisen suhteen
Terveyteni ei ole ollut vuosiin niin hyvänä mitä kuuluisi ja myös ehkäpä äitini viisaiden sanojen vuoksi. Mutta nyt on tullut aika taas suunata reissuun ja ajaa matkailu autoni nokka kohti Eurooppaa pitkän norjan mantereen kautta. On jännää huomata miten ikä on tuonut sen että siirtojen tekeminen tuntemattomaan ei olekkaan niin helppoa. Vähän pelottaa ja tulee liikaa kysymyksiä. Mutta toisaalta sisälläni palaa se loputon tuli, se tuli siitä että tie on kotini. Mutta jotkut asiat on pysyneet ennallaan ja se on se etten edelleenkään suunnittele liikoja, katsoin karttaa vasta viikkoa ennen lähtöä ja nauroin. Hulluhan sitä taitaa olla kun Norjan rannikkoa pitkin ajelee Eurooppaan. Mutta hullu sekin on joka kotia jää kun huomaa, että on tehnyt pienen laskuvirheen. Tervetuloa matkaan! 😉